31.3.2016

Gösser Märzen

Gösser Märzen

Panimo: Gösser Brauerei
Alkuperämaa: Itävalta

Tyyli: Märzen (Oktoberfest)
Käymistapa: Pohjahiivaolut
Alkoholi: 5,2 %

Kantavierre: 11,9 °P

Maku: Maku on hennosti yrttimäinen, makean karamellimainen ja pehmeän maltainen. Se on lisäksi hyvin vahvasti jyvämäinen ja leipäinen. Jälkimaku on puolestaan lyhytkestoinen ja miedosti katkera.

Tuoksu: Tuoksu on tuhdisti maltainen ja ruohomainen. Siinä tuoreen kukkamaiset sävyt yhdistyvät hyvin jyvämäiseen ja hunajaisen makeaan aromiin.

Ulkonäkö ja koostumus: Väriltään olut on kirkkaankeltainen ja sitä koristaa runsas, pitsimäinen vaahtokukka. Se on keskitäyteläinen ja sillä on vetinen ja keskihiilihappoinen suutuntuma.

Loppukommentit: Gösser Märzen on hieman keskivertoa parempi itävaltalais olut. Se kuuluu osaksi Gösser Brauerein 12 tuotteen valikoimaa. Panimo on yksiä Itävallan vanhimpia (perustettu jo vuonna 1860), suurimpia ja parhaiten tunnettuja. Oluenvalmistuskulttuuria heiltä siis löytyy jo hyvin kaukaa. Tämä olut edustaa mallikkaasti heidän valitsemaansa tyylisuuntaa ja onkin yksiä maansa suosituimpia perusoluita. Myös heidän sloganinsa on hyvin vaatimaton "Gut. Besser. Gösser." eli suomeksi hyvä, parempi, Gösser. Jos haluaa tutustua paremmin perinteisiin itävaltalais oluisiin, tästä on hyvä aloittaa.

Arvio: 71/100

30.3.2016

Prinzenbräu Naturblond (Fürstentum Liechtenstein)

Prinzenbräu Naturblond

Panimo: Prinzenbräu
Alkuperämaa: Liechtenstein

Tyyli: Pils (Pilsener)
Käymistapa: Pohjahiivaolut
Alkoholi: 4,8 %

Maku: Prinzenbräu Naturblond on jyvämäisen maltainen sekä makean hunajamainen. Maultaan se on lisäksi hivenen sitruksinen, hennosti yrttinen ja mausteinen sekä kevyesti humaloitu.

Tuoksu: Tuoksua hallitsevat yrttinen ja ruohomainen humalointi sekä jyvämäinen maltaisuus. Aromi on lisäksi tuoreen hiivamainen ja karhean heinämäinen.

Ulkonäkö ja koostumus: Olut on melko kevyt ja sillä on keskihiilihappoinen ja kuivaava suutuntuma. Väriltään se on kullankeltainen ja sitä päällystää tuuhea, pitsimäinen vaahtokukka.

Loppukommentit: Olut oli mielestäni kohtalainen. Omaan makuuni se oli hieman liian kuiva ja jopa hapan. Pilseneriksi se on mukava ja tyylikäs, muttei kuitenkaan sykähdyttävä. Se oli lisäksi helposti nautittava ja melko eloisa. Itse pidän Naturblondea Prinzenbräun panimon huonoimpana oluena, mutta se on kuitenkin kokeilemisen arvoinen tuote.

Arvio: 60/100

29.3.2016

Prinzenbräu Monarch (Fürstentum Liechtenstein)

Prinzenbräu Monarch

Panimo: Prinzenbräu
Alkuperämaa: Liechtenstein

Tyyli: Stout
Käymistapa: Pintahiivaolut
Alkoholi: 5,0 %

Maku: Prinzenbräu Monarch on hieman makea, kevyesti humaloitu sekä hennosti mausteinen. Siinä maistuu paahdetun maltainen ja tumman hedelmäinen (lähinnä rusinainen) aromi sekä pehmeä suklaisuus.

Tuoksu: Tuoksu on hyvin makea ja paahteinen. Siinä karamellimainen ja toffeinen aromi yhdistyvät paahdetun maltaisiin sävyihin. Pehmeyttä ja tasapainoa aromiin tuovat suklaiset ja hivenen kahvimaiset nyanssit.




Ulkonäkö ja koostumus: Olut on keskitäyteläinen ja sillä on vetinen ja kevyesti hiilihappoinen suutuntuma. Väriltään se on lähes pikimusta ja sitä päällystää beige ja hieman kermainen vaahtokukka.

Loppukommentit: Stout- tyyliseksi olueksi se oli pienoinen pettymys. Yrityksen puutteesta sitä ei voi syyttää, mutta aromit eivät päässeet riittävästi valloilleen. Makua vaivasi ehkä hieman teollinen vivahde josta en pitänyt. Kokonaisuus oli siedettävä, mutta ennakko-odotuksiini tämä mielenkiintoinen ja eksoottinen olut ei vain pystynyt vastaamaan.

Arvio: 62/100

28.3.2016

Prinzenbräu Alt (Fürstentum Liechtenstein)

Prinzenbräu Alt

Panimo: Prinzenbräu
Alkuperämaa: Liechtenstein

Tyyli: Altbier
Käymistapa: Pintahiivaolut
Alkoholi: 4,8 %

Maku: Maku on kevyesti paahdetun maltainen, hivenen mausteinen ja miedosti pehmeän hedelmäinen. Siinä maistuu lisäksi jyvämäinen aromi sekä hieman katkera ja yrttimäinen humalointi.

Tuoksu: Tuoksultaan olut on hennosti paahdetun maltainen sekä leipämäinen. Siinä korustuu lisäksi makean karamellimainen ja hiivamainen aromi sekä yrttinen humalointi.

Ulkonäkö ja koostumus: Oluen väritys on portviinimäinen ja sen runkoa koristaa pinkki ja hyvin ohut vaahtokukka. Se on lisäksi keskitäyteläinen ja suuntuma on hiilihapokas sekä hivenen öljymäinen.

Loppukommentit: Prinzenbräu Altilla on sopiva täyteläisyys, se on rakenteellisesti kunnossa ja hyvin valmistettu. Sillä on kuitenkin yksi ongelma, siitä puuttuu makua ja tunnetta ja se on vain yksinkertaisesti liian kevyt ja mieto. Se on kuitenkin panimonsa paras olut, mutta hyvästä yrityksestä huolimatta, en voi antaa sille tämän parempaa arvosanaa.

Arvio: 64/100

27.3.2016

Liechtensteiner Brauhaus Hell's Spezialbier

Liechtensteiner Brauhaus Hell's

Panimo: Liechtensteiner Brauhaus
Alkuperämaa: Liechtenstein

Tyyli: Dortmunder/Helles
Käymistapa: Pohjahiivaolut
Alkoholi: 5,0 %

Kantavierre: 12,5 °P
Maltaat: Pilsner ja Münich
Humalat: Hallertau

Maku: Oluessa maistuu leipämäinen ja jyvämäinen maltaisuus. Sillä on miedon hedelmäinen, hennosti makean karamellimainen ja mausteisesti humaloitu aromi. Maku on lisäksi raikas ja kevyesti katkera.

Tuoksu: Tuoksultaan olut on mausteinen ja ruohomainen. Jyvämäinen maltaisuus sekä pehmeä humalointi hallitsevat kuitenkin aromia. Lisäksi kevyt hedelmäisyys tuo mukavasti tasapainoa.

Ulkonäkö ja koostumus: Oluen koostumus on kevyt ja sillä on hieman öljyinen ja keskihiilihappoinen suutuntuma. Läpinäkyvää vaalean keltaista väritystä koristaa lähes mitätön, valkoinen vaahtokukka.

Loppukommentit: Tämä suodatettu ja pastöroimaton olut oli hyvin valmistettu ja kaikin puolin miellyttävä. Se oli ehdottomasti yksiä parhaita helles- tyylisiä oluita joita olen koskaan päässyt nauttimaan. Se oli myös selkeästi paras neljästä Liechtensteinissa nauttimastani oluesta, joista kolmea muuta tulen arvostelemaan seuraavien päivien aikana.

Arvio: 79/100

26.3.2016

Mohren Spezial

Mohren Spezial

Panimo: Mohrenbrauerei Vertriebs KG
Alkuperämaa: Itävalta

Tyyli: Märzen
Käymistapa: Pohjahiivaolut
Alkoholi: 5,6 %

Kantavierre: 12,7 °P

Tarjoilulämpötila: 8-10 °C

Maku: Aluksi Mohren Spezial tarjoaa kevyesti makean suutuntuman joka vaihtuu loppua kohden lyhytkestoiseen katkeraan jälkimakuun. Se on yrttisesti/ruohomaisesti humaloitu, miedosti hunajaisen makea ja karamellimaltainen sekä hennosti hedelmäinen. Myös jyvämäistä aromikkuutta on havaittavissa.



Tuoksu: Tuoksu on hyvin mieto ja pehmeä. Aromiltaan se on makean karamellimaltainen, kevyen sitruksinen sekä siinä on tuoreen hedelmäisiä sävyjä. Yrttimäisen humaloinnin voi kuitenkin erottaa selvimmin.

Ulkonäkö ja koostumus: Olut on keskitäyteläinen ja sillä on keskihiilihappoinen ja hieman lämmittävä suutuntuma. Sen kirkkaan kullankeltaista väritystä päällystää valkoinen, muhkea vaahtokukka.

Loppukommentit: Mohren Spezial on edellä arvioitua Mohren Pfiffiä jonkin verran täyteläisempi ja maukkaampi ja siten selkästi nautinnollisempi. Molemmat ovat tyyliltään Märzeneitä tai Oktoberfest- tyylisiä oluita ja ovat siitä syystä täysin vertailukelpoisia. Tämä olut edustaa Mohrenbrauerein keskivertolaatua ja jos hyllystä löytyisi muitakin heidän panimonsa tuotteita, tämä ei olisi se olut jota ensimmäisenä suosittelisin. Myöhemmin esittelen teille muutaman Mohrenbrauerein panimon huipputuotteen, joita puolestaan kannattaa ehdottomasti nautiskella.

Arvio: 56/100

25.3.2016

Mohren Pfiff

Mohren Pfiff

Panimo: Mohrenbrauerei Vertriebs KG
Alkuperämaa: Itävalta

Tyyli: Märzen
Käymistapa: Pohjahiivaolut
Alkoholi: 4,9 %

Kantavierre: 11,7 °P

Tarjoilulämpötila: 8-12 °C

Maku: Mohren Pfiff on hieman katkera ja miedosti humaloitu. Se on tukevasti maltainen ja hivenen mausteinen. Siinä maistuu lisäksi kevyen hedelmäinen, hennosti sitruksinen sekä heinämäinen aromi.

Tuoksu: Voimakkaimmin tuoksusta erottuvat yrttinen humalointi sekä maltaisuus. Monimuotoisuutta siihen tuovat heinämäinen, jyvämäinen sekä hieman ruohomainen vivahteikkuus.

Ulkonäkö ja koostumus: Sen suutuntuma on kevyen hiilihappoinen ja melko vetinen. Olut on lisäksi keskitäyteläinen ja sillä on läpinäkyvä, kullankeltainen väritys. Vaahtokukka on vaalea, runsas ja pitsimäinen.

Loppukommentit: Pfiff on Mohrenbrauerein huonoimpia oluita (jos radlereita ei lasketa mukaan). Siinä ei ole aivan riittävästi potkua ja se on liian väljä omaan makuuni. Märzen- tyyliseksi olueksi se on ehdottomasti pettymys. Kävin ostamassa sen ja useita muita oluita heidän omasta Dornbirnin myymälästään joka sijaitsee vuonna 1834 perustetun jättipanimon vieressä.

Arvio: 50/100

24.3.2016

Ottakringer Helles

Ottakringer Helles

Panimo: Ottakringer Brauerei
Alkuperämaa: Itävalta

Tyyli: Dortmunder/Helles
Käymistapa: Pohjahiivaolut
Alkoholi: 5,2 %

Kantavierre: 11.8 °P

Maku: Olut on maultaan miedosti katkera ja hieman makea. Siinä maistuvat viljainen ja keksimäinen maltaisuus sekä ruohomainen humalointi. Se on lisäksi pehmeän hedelmäinen ja hennosti jyvämäinen.

Tuoksu: Aromiltaan se on makean maltainen, hieman hiivamainen sekä tuoreen hedelmäinen. Perustuoksua täydentävät kevyen sitruksinen ja hivenen yrttimäinen aromi. Myös mietoa humalointia on havaittavissa.



Ulkonäkö ja koostumus: Oluella on kirkas, kullankeltainen väritys sekä vaalea, tuuhea vaahtokukka. Se on lisäksi keskitäyteläinen ja sillä on keskihiilihappoinen ja suun pintoja peittävä suutuntuma.

Loppukommentit: Ottakringer Helles on miellyttävän raikas ja kuitenkin maukas vaalea perusolut. Se on mukavasti maltainen ja miedosti humaloitu helles- tyylinen olut. Se on oiva esimerkki itävaltalaisesta olutkulttuurista ja sitä valmistetaan Wienin vanhimmassa panimossa joka on ollut toiminnassa jo 175 vuoden ajan.

Arvio: 68/100

23.3.2016

Efes Extra Strong

Efes Extra Strong

Panimo: Anadolu Efes
Alkuperämaa: Turkki

Tyyli: Malt Liquor
Käymistapa: Pohjahiivaolut
Alkoholi: 9,0 %

Maku: Efes Extra Strongissa alkoholin aromi on erittäin voimakas ja humalointia ei erota lainkaan. Makua voisi kuvailla lähinnä makean karamellimaiseksi, tuhdin maltaiseksi, hieman keksimäiseksi sekä ronskin maissimaiseksi.

Tuoksu: Vahva alkoholi, hunajamainen makeus sekä runsas maltaisuus hallitsevat tuoksua. Siitä erottuu lisäksi keksimäistä ja jyvämäistä aromikkuutta.

Ulkonäkö ja koostumus: Oluella on kevyesti hiilihappoinen ja vetinen suutuntuma. Koostumus on hyvin kevyt. Väriltään se on kirkkaan keltaoranssi ja sitä koristaa vaalea, pitsimäinen vaahtokukka.

Loppukommentit: Tätä olutta voi parhaiten kuvailla turkkilaiseksi pussikaljaksi. Halvalla tehtyä olutta jossa on mahdollisimman paljon voltteja. Tällä moni puistokemisti pääsee nopeasti sopivaan tunnelmaan. Ainakaan muuta käyttöä tälle turhalle oluelle en oikein keksi.

Arvio: 35/100

Efes Pilsen

Efes Pilsen (Pilsener)

Panimo: Anadolu Efes
Alkuperämaa: Turkki

Tyyli: Pils (Pilsener)
Käymistapa: Pohjahiivaolut
Alkoholi: 5,0 %

Maku: Olut on maultaan makean karamellimaltainen, kevyesti humaloitu sekä hieman mausteinen. Siinä on myös heinämäisyyttä, jyvämäisyyttä sekä se on oudosti leipämäinen.

Tuoksu: Tuoksultaan se on hieman ruohomainen, makean maltainen, pehmeän viljamainen sekä miedosti maissinen.

Ulkonäkö ja koostumus: Suutuntumaltaan se on kevyesti hiilihappoinen ja metallinen. Sillä on kevyt ja kirkas koostumus. Väriltään se on kullankeltainen ja sillä on tuuhea, pitsimäinen vaahtokukka.

Loppukommentit: Efes Pilsen on perus kauppaolut. Se on sopivan raikas ja virkistävä. Ei kovin erikoinen, mutta juotava. Sopii parhaiten grilliruokien seuraksi tai illan alkajaisiksi. Tyypillinen turkkilaisen Efes tuoteperheen olut. Jos matkustat Turkkiin tätä olutta löytyy kaikkialta. Muita versioita voi joutua etsimään hieman kauemmin.

Arvio: 45/100

Efes Dark

Efes Dark

Panimo: Anadolu Efes
Alkuperämaa: Turkki

Tyyli: Dunkel
Käymistapa: Pohjahiivaolut
Alkoholi: 6,1 %

Maku: Efes Dark on hieman siirappinen ja makean karamellimainen sekä kevyesti paahdetun maltainen. Siinä maistuvat miedon suklainen ja pähkinäinen aromi. Se on lisäksi yrttisesti humaloitu ja sillä on lyhyt ja pehmeän katkera jälkimaku.

Tuoksu: Tuoksultaan se on hennosti kahvimainen, tumman hedelmäinen (lähinnä rusinainen) sekä paahtomaltainen. Makeutta ja keveyttä tuoksuun tuovat toffeinen ja karamellimainen aromi.




Ulkonäkö ja koostumus: Olut on keskitäyteläinen ja sillä on keskihiilihappoinen suutuntuma. Koostumus on samea ja hieman öljymäinen. Väriltään se on ruskean punertava ja sillä on vaalea, kermainen vaahtokukka.

Loppukommentit: Dunkel- tyyliseksi olueksi se on kehno. Oluesta jää hyvin teollinen vaikutelma ja sen makumaailmat eivät pääse sille tasolle jolla niiden pitäisi olla. Tuoksultaan se on kohtalaisen miellyttävä, mutta oluen maku on se joka pettää pahasti. En ostaisi sitä uudelleen enkä voisi suositella sitä myöskään muille.

Arvio: 49/100

22.3.2016

Efes Özel Harman Malt

Efes Özel Harman Malt

Panimo: Anadolu Efes
Alkuperämaa: Turkki

Tyyli: Pils (Pilsener)
Käymistapa: Pohjahiivaolut
Alkoholi: 5,0 %

Maku: Olut on maultaan hyvin maltainen ja viljamainen. Se on pehmeä ja tasapainoinen sekä hieman hedelmäinen ja hennosti sitruksinen. Jälkimaultaan se on miedosti katkera.

Tuoksu: Aromi on kohtalaisen puhdas ja siinä on hivenen makeutta. Maltaista ja jyvämäistä tuoksua täydentävät maissinen ja hunajainen aromi.

Ulkonäkö ja koostumus: Oluella kevyt rakenne sekä matalahiilihappoinen ja vetinen suutuntuma. Väriltään se on kullankeltainen ja sillä on vaalea, niukka vaahtokukka.

Loppukommentit: Efes Malt on keskinkertainen olut. Se ei ole täysi pohjanoteeraus, muttei myöskään mikään riemuvoitto. Se on sopiva janojuoma kesähelteille, ei juuri muuta. Sen suurin ero moneen muuhun perusolueen on hieman voimakkaampi ja maltaisempi maku.

Arvio: 39/100

Crew Republic Roundhouse Kick Imperial Stout

Crew Republic Roundhouse Kick Imperial Stout

Panimo: Crew Republic Brewery
Alkuperämaa: Saksa

Tyyli: Imperial Stout
Käymistapa: Pintahiivaolut
Alkoholi: 9,2 %

Kantavierre: 20,5 °P
IBU-arvo: 71
Väri: 320 EBC

Maltaat:  Pilsener, Chocolate, Crystal, Roasted
Humalat: Columbus, Tradition

Maku: Maultaan olut on hyvin tumma, hivenen makea ja todella voimakasarominen. Se on paahdetun maltainen, tumman hedelmäinen, hieman lakritsinen ja voimakkaasti humaloitu. Siitä löytyy lisäksi tummaa suklaata ja poltetun sokerin aromeita.

Tuoksu: Myös tuoksu on erittäin voimakas ja monipuolinen. Siinä on havaittavissa kahvimaisuutta, yrttisyyttä, kaakaomaisuutta sekä tummaa suklaisuutta. Voimakas humalointi sekä paahdettu maltaisuus kuitenkin hallitsevat aromia.

Ulkonäkö ja koostumus: Väriltään olut on yön musta ja sillä on kermainen, beige vaahtokukka. Suutuntuma on kevyesti hiilihapokas ja kermainen. Lisäksi olut on täyteläinen.

Loppukommentit: Tämä tyylikäs saksalais olut ei jätä kylmäksi. Makua ja potkua löytyy vaativammallekin oluen ystävälle. Imperial stoutit ovat tyypillisesti erittäin tuhteja ja voimakkaasti aromisoituja eikä tämä olut tee minkäänlaista poikkeusta. Kaiken kaikkiaan nautinnollinen olut, suosittelen.

Arvio: 87/100

21.3.2016

Tanker Küte Peale

Tanker Küte Peale

Panimo: Tanker Pruulikoda
Alkuperämaa: Viro

Tyyli: India Pale Ale (IPA)
Käymistapa: Pintahiivaolut
Alkoholi: 6,66 %

IBU-arvo: 60

Maku: Oluen maku on hyvin vivahteikas ja monipuolinen. Se on ensinnäkin kevyesti humaloitu ja siinä maistuvat ruohoinen, sitruksinen ja kukkainen aromi. Toiseksi se on aavistuksen hedelmäinen ja siinä esiintyy maltaisuutta sekä hyvin hentoa hiivamaisuutta.

Tuoksu: Tuoksua voisi kuvailla kesäisen raikkaaksi. Aromiltaan se on sopivan maltainen, makean karamellimainen, yrttisesti humaloitu sekä hieman sitruksinen ja ruohomainen.


Ulkonäkö ja koostumus: Oluen koostumus on keskitäyteläinen ja hyvin tasapainoinen sekä sillä on kevyesti hiilihappoinen ja kuiva suutuntuma. Raparperin väristä runkoa koristaa vaalea, kermainen vaahtokukka.

Loppukommentit: Tämä IPA on tyylilajilleen uskollinen, mutta antaa hieman toivomisen varaa. Se on miellyttävä, kevyt ja helposti lähestyttävä, mutta silti siitä puuttuu se jokin. Olisiko vielä voimakkaampi humalointi tehnyt tehtävänsä, vaikea sanoa. Se on kuitenkin kelpo olut ja ansaitsee asemansa genrensä parempien tuotosten joukossa. Lisäksi pisteet hauskasta alkoholipitoisuudesta...

Arvio: 78/100

20.3.2016

Lükati Opia

Lükati Opia

Panimo: Tanker (Lükati Pruulikoda)
Alkuperämaa: Viro

Tyyli: India Pale Ale (IPA)
Käymistapa: Pintahiivaolut
Alkoholi: 6,2 %

IBU-arvo: 100+
Humalat: Citra

Maku: Lükati Opia on mielenkiintoinen sekoitus makeaa ja kirpeää. Se on makean karamellimainen, pehmeän maltainen, trooppisen hedelmäinen sekä pistävän sitruksinen. Siitä löytyy lisäksi havumaisuutta ja sen jälkimaussa on reilusti humalan katkeruutta.

Tuoksu: Tuoksu on puolestaan raikkaan sitruksinen (lähinnä greippimäinen), kevyen karamellimainen, tuoreen hedelmäinen sekä havuneulasmainen.


Ulkonäkö ja koostumus: Suutuntumaltaan se on eloisa, öljymäinen ja sopiivan hiilihapokas. Olut on lisäksi keskitäyteläinen ja sillä on tumman punertava väritys sekä hieman pinkki, pitsimäinen vaahtokukka.

Loppukommentit: Sen maut ja aromit sekoittuvat hyvin yhteen ja muodostavat siitä tyylikkään ja nautinnollisen oluen. Toisille se voi olla ideaalinen, mutta omaan makuuni se on kuitenkin hivenen liian kirpeä ja siksi joudun laskemaan hieman muuten hyvän oluen arvosanaa.

Arvio: 81/100

18.3.2016

La Trappe Bockbier

La Trappe Bockbier

Panimo: De Koningshoeven
Alkuperämaa: Belgia

Tyyli: Dunkler Bock
Käymistapa: Pohjahiivaolut
Alkoholi: 7,0 %

Katkerot: 38 EBU

Maltaat: Pale, Caramel, Münich, Roasted Malt

Tarjoilulämpötila: 10-14 °C

Erityispiirre: Tavallisen käymisen jälkeen olut jatkaa kypsymistään vielä pullossa. Se on lisäksi maailman ainoa trappisti bock- tyylinen olut.

Maku: Bockbier on maultaan kevyesti makean karamellimainen ja siirappinen, tumman hedelmäinen sekä paahtuneen maltainen. Se on myös mausteinen ja sopivasti humaloitu.

Tuoksu: Tuoksultaan se on tumman hedelmäinen, rouhean pähkinäinen, hieman kirsikkainen sekä makean karamellimaltainen. Lisäksi sen aromi on hennosti belgihiivaisen mausteinen ja fariinisokerimainen.

Ulkonäkö ja koostumus: Tällä keskitäyteläisellä ja suodattamattomalla oluella on keskihiilihappoinen ja öljymäinen suutuntuma. Ulkonäöltään se on hieman samea ja väriltään punamusta. Lisäksi sitä koristaa pinkki ja tuuhean kermainen vaahtokukka.

Loppukommentit: La Trappe Bockbier on nautinnollinen tumma olut, jossa on mukavasti makua ja aromia. Suomessa tätä olutta myydään lähinnä Joulun aikaan, mutta sitä voi ostaa esimerkiksi Virosta ympäri vuoden. Se kuuluu ehdottomasti panimonsa parhaisiin tuotoksiin. Vuosien saatossa olen päässyt nauttimaan seitsemää heidän yhdeksästä eri oluestaan. Suosittelen kokeilemaan.

Arvio: 85/100

16.3.2016

Põhjala Mutant Disco White IPA

Põhjala Mutant Disco

Panimo: Põhjala Pruulikoda
Alkuperämaa: Viro

Tyyli: India Pale Ale (IPA)
Käymistapa: Pintahiivaolut
Alkoholi: 6,8 %

IBU-arvo: 55

Maltaat: Pale Malt, Wheat Malt, Cara Pale
Humalat: Magnum, Columbus, Citra ja Motueka

Erityispiirre: Oluen valmistuksessa on käytetty tuoretta sitruunankuorta sekä sitä on kypsytetty tammilastujen seassa joita on uitettu agaave-nektarissa ja tequilassa.

Maku: Maku on trooppisen hedelmäinen, karamellimaltainen sekä raikkaan sitruksinen. Se myös hivenen tequilamainen ja erittäin voimakkaasti humaloitu sekä katkera.

Tuoksu: Aromiltaan se on tuhdisti humaloitu, kirpeän sitruksinen, trooppisen hedelmäinen, tamminen, havumainen sekä mausteinen.

Ulkonäkö ja koostumus: Olut on keskitäyteläinen ja sen suutuntuma on pirteän hiilihappoinen sekä suunpintoja peittävä. Oranssinkeltaista väriä täydentää valkoinen, hento vaahtokukka.

Loppukommentit: Mutant Disco on yksiä parhaita India Pale Aleja, joita olen koskaan juonut. Se on todellinen nautinto, jota on saatava lisää. Ensimmäisen kerran pääsin nauttimaan tätä olutta eräässä Tallinnassa sijaitsevassa olutkaupassa, jossa myyjä tarjosi sitä minulle ilmaiseksi. Hän tuli luokseni ja kertoi, että tämä kyseinen olut oli yksiä hänen omia suosikkejaan. Tästä arviosta ja ammattitaidosta kiitokset kuuluvat hänelle. Põhjalalle pisteet (jälleen kerran) hienosta etiketistä upean oluen lisäksi.

Arvio: 94/100

Palm Royale

Palm Royale

Panimo: Brouwerij Palm
Alkuperämaa: Belgia

Tyyli: Belgityylinen ale
Käymistapa: Pintahiivaolut
Alkoholi: 7,5 %

Erityispiirre: Olut on kehitetty vuonna 2003 Alfred Van Royn 90-vuotissyntämäpäivän kunniaksi.

Maku: Palm Royale on hieman makea ja keskikatkera. Siinä maistuvat sitrusmainen humalointi, kuivahedelmäisyys sekä yrttinen mausteisuus. Se on lisäksi karamellimainen ja siinä esiintyy hunajan aromeita.

Tuoksu: Tuoksultaan se on maltainen, banaanisen hedelmäinen, makean karamellimainen, kirpeän sitruksinen sekä pehmeän belgihiivainen. Myös raikas humalointi kurkistaa esiin.

Ulkonäkö ja koostumus: Se on keskitäyteläinen ja sillä on eloisa ja raikkaan hiilihapokas suutuntuma. Meripihkaista väritystä koristaa pitsinen, runsas vaahtokukka.

Loppukommentit: ROY-ALE on tyylikäs olut. Se ei varmasti miellytä kaikkia, mutta itse pidin siitä. Siinä on riittävästi makua ja se on riittävän monipuolinen. Humalointi on sopivaa sen tyylille eikä edes alkoholi paista läpi. Se on kevyttä ja helposti nautittavaa ja sopii hyvin vaikka Vappu karkeloihin.

Arvio: 80/100

15.3.2016

Westvleteren 12 (XII)

Westvleteren 12 (XII)

Panimo: Westvleteren Abdij St. Sixtus
Alkuperämaa: Belgia

Tyyli: Quadrupel
Käymistapa: Pintahiivaolut
Alkoholi: 10,2 %

Tarjoilulämpötila: 12 °C

Erityispiirre: Tämä olut jatkaa käymistään pullossa, jossa se saavuttaa lopullisen kypsyysasteensa.

Maku: Westvleteren on maultaan erittäin aromikas. Siitä löytyy sopivasti makeutta (toffeeta ja fariinisokeria), tummaa hedelmäisyyttä (rusinaa, luumua ja taatelia), pehmeää maltaisuutta, belgihiivaisuutta sekä vahvaa yrttistä humalointia.

Tuoksu: Aromiltaan se on tumman hedelmäinen, kevyen marjainen, makean karamellimainen, paahdetun sokerinen, miedosti hiivamainen sekä voimakkaasti humaloitu.

Ulkonäkö ja koostumus: Olut on täyteläinen ja sillä on kermainen ja keskihiilihappoinen suutuntuma. Koostumus on samea, mutta kuitenkin eloisa. Väritykseltään se on punaruskea ja sitä päällystää vaalea, kevyt vaahtokukka.

Loppukommentit: Tämä kerta kaikkiaan loistava trappistiolut on monimuotoisuudestaan ja täyteläisyydestään huolimatta yllättävän raikas ja helposti nautittava. Sitä pidetään edelleen yhtenä Belgian ja koko maailman parhaista oluista ja ei syyttä. Aivan suosikkioluekseni en sitä uskalla mainostaa, sillä pidän hieman enemmän esimerkiksi Rochefort 8:sta ja 10:stä.

Arvio: 100/100

14.3.2016

Struise XXX Rye Quad Reserva (Bourbon Barrel Aged)

Struise XXX Rye Quad Reserva (Bourbon Barrel Aged)

Panimo: De Struise Brouwers
Alkuperämaa: Belgia

Tyyli: Quadrupel
Käymistapa: Pintahiivaolut
Alkoholi: 10,0 %

Erityispiirre: Olutta on kypsytetty bourbon tynnyreissä ennen sen pullottamista.

Maku: Struise XXX on makea ja rukiinen. Se on myös tumman hedelmäinen sekä maltainen. Siitä löytyy rusinan, luumun, viikunan ja vaniljan aromeita. Myös bourbon maistuu hennosti.

Tuoksu: Tuoksu on makean karamellimainen ja siirappinen sekä tumman hedelmäinen. Alkuun belgihiivainen ja vaniljainen aromi kohtaavat lopussa bourbonmaisen jälkimaun.

Ulkonäkö ja koostumus: Olut on täyteläinen ja sillä on keskihiilihappoinen ja hieman öljyinen suutuntuma. Väriltään se on kotikaljamainen ja sillä on vaalea, kermainen vaahtokukka.

Loppukommentit: Struise XXX maistuu ja näyttää hyvältä. Kypsentämisen tuloksena siitä on muodostunut upea ja aromirikas olut joka ei jätä kylmäksi. Vaikka potkua on 10 prosentin verran, se on onnistuttu peittämään tyylikkäästi. Mainittakoon vielä, että se sopii mainiosti esimerkiksi pääsiäisruokien seuraksi.

Arvio: 88/100

Hartwall Brewster

Hartwall Brewster

Panimo: Hartwall
Alkuperämaa: Suomi

Tyyli: Lager
Käymistapa: Pohjahiivaolut
Alkoholi: 4,5 %

Tarjoilulämpötila: 4-6 °C

Maku: Brewster on hivenen makea ja erittäin miedosti humaloitu. Se on maultaan maltainen, viljainen ja jyvämäinen sekä kevyen maissinen. Siinä on seassa ehkä hitusen yrttisyyttä.

Tuoksu: Tuoksu on erittäin mieto ja lähes mitätön. Se vastaa pitkälti oluen makua. Se on viljainen ja jyvämäinen, maltainen sekä miedosti maissinen.

Ulkonäkö ja koostumus: Suutuntuma on miedosti hiilihapokas ja hyvin vetinen. Koostumus on todella kevyt. Väriltään se on kullankeltainen ja sillä on vaalea, pitsimäinen vaahtokukka.

Loppukommentit: Valitettavasti jälleen yksi bulkkiolut kauppojen hyllyille jo muutenkin loputtomaan perusoluiden valikoimaan. Oluena se on äärimmäisen huono ja minkäänlaista makunautintoa siitä ei irtoa. Hartwall Brewsterin ainoa hyvä puoli on sen hauska ja informatiivinen tölkki.

Arvio: 30/100

13.3.2016

Elav Sick & Tired

Elav Sick & Tired

Panimo: Birrificio Indipendente Elav
Alkuperämaa: Italia

Tyyli: Scotch Ale
Käymistapa: Pintahiivaolut
Alkoholi: 7,0 %

Maltaat: Pale, Crystal, Light Munich, Peated, Dark Munich, Dark Crystal, Melano
Humalat: Palisade

Erityispiirre: Oluen valmistuksessa on käytetty 7 eri mallaslajia.

Maku: Sick & Tired on kevyesti makean karamellimaltainen sekä sitruksinen (lähinnä greippimäinen). Makeutta ja hedelmällisyyttä makuun tuovat banaanin ja taatelin aromit. Lisäksi olut on melko katkera ja humalainen.


Tuoksu: Tuoksu on hivenen savuinen ja sitruksinen. Siinä on mukana maltaiden makeutta (toffeeta ja karamellia) sekä hedelmien aromeita (omenaa ja banaania).

Ulkonäkö ja koostumus: Olut on keskitäyteläinen ja sillä on öljyinen ja keskihiilihappoinen suutuntuma. Väriltään se on rubiinin punainen ja sillä on niukka, pinkki vaahtokukka. Sille tyypillistä on, että lasin pohjalle kertyy hieman hiivaa.

Loppukommentit: Tämä olut oli todella positiivinen yllätys. Sitä kannatta kokeilla. Siinä oli sopiva seikoitus makeutta ja kirpeyttä sekä kokonaisuutena se oli erittäin miellyttävä ja nautinnollinen.

Yleisesti ottaen pidän erittäin paljon italialaisista oluista. Italia tunnetaan todella hyvänä viinimaana ja siksi monet heidän upeista oluistaan jäävät täysin paitsioon. Heillä on useita hyviä pienpanimoita joiden tuotteita kannattaa testailla rohkeasti. Viva l'Italia!

Arvio: 84/100

12.3.2016

St. Feuillien Saison

St. Feuillien Saison

Panimo: Brasserie St. Feuillien
Alkuperämaa: Belgia

Tyyli: Saison
Käymistapa: Pintahiivaolut
Alkoholi: 6,5 %

Kantavierre: 14,8 °P
Väri: 13,5 EBC
Katkeroaineet: 21,7 EBU

Maltaat: Pils- ja ambermaltaat
Humalat: Styrian Golding - ja Spelt Select
Erityispiirre: Olueen on lisätty sokereita ja C-vitamiineja

Maku: St. Feuillien Saison on yrttinen ja mausteinen. Sen makua ohjaavat maltaisuus ja hiivamaisuus sekä kirpeä sitruksisuus. Se on lisäksi sopivasti humaloitu ja tasapainoinen.

Tuoksu: Sitruksinen ja ruohoinen humalointi antavat tuoksuun mukavasti kirpeyttä ja raikkautta. Siinä on lisäksi belgihiivan aromeita ja se on kevyesti kukkamainen.

Ulkonäkö ja koostumus: Olut on keskitäyteläinen ja sillä on pirteän hapokas suutuntuma. Utuinen ja samea meripihkan väritys koristuu tuuhealla ja kermaisella vaahtokukalla.

Loppukommentit: Olut on kevyt ja helposti juotava, mutta omaan makuuni liian kirpeä ja kitkerä. Se sopii hyvin vaalean lihan tai vaaleiden kalaruokien seuraksi sekä mietojen juustojen kanssa nautittavaksi.

Arvio: 79/100

Bourgogne des Flandres Biére Brune

Bourgogne des Flandres Biére Brune

Panimo: Brasserie Timmermans
Alkuperämaa: Belgia

Tyyli: Brown Ale
Käymistapa: Pintahiivaolut/Spontaanikäymisolut
Alkoholi: 5,2 %

Tarjoilulämpötila: 4-6 °C

Erityispiirre: Olut on valmistettu sekoittamalla pintahiivalla valmistettua brown alea ja spontaanihiivalla valmistettua lambic- tyylistä olutta.

Maku: Biére Brune on hieman makea ja hapan sekä miedosti mausteinen. Maultaan se on marjainen ja tumman hedelmäinen. Siinä on myös maltaisuutta ja karamellimaisuutta.

Tuoksu: Tuoksu on hivenen hapan ja marjainen (erityisesti kirpakan kirsikkainen ja vadelmainen). Humala, maltaisuus ja pehmeä karamelli täydentävät aromia.

Ulkonäkö ja koostumus: Suutuntuma on keskihiilihapokas ja kevyen metallinen. Se on myös keskitäyteläinen ja helposti nautittava. Sillä on punaruskea väritys sekä pinkki, ohut ja nopeasti katoava vaahtokukka.

Loppukommentit: Oluella on mielenkiintoinen ja erilainen makumaailma. Se on omalla erikoisella tavallaan tyylikäs ja helposti lähestyttävä. Sitä voisi kutsua jopa jollain asteella hieman viinimäiseksi. Suosittelen tätä olutta nautittavaksi tapasten kera.

Arvio: 82/100

11.3.2016

Bourgogne des Flandres Biére Blonde

Bourgogne des Flandres Biére Blonde

Panimo: Brasserie Timmermans
Alkuperämaa: Belgia

Tyyli: Belgityylinen ale
Käymistapa: Pintahiivaolut
Alkoholi: 6,0 %

Maku: Biére Blonde on hennon makea ja sopivan katkera. Se on raikkaan hedelmäinen (lähinnä omenainen), hiivamainen, sopivan mausteinen sekä pehmeän maltainen. Humalointia on sopivasti ja se tasapainottaa hienosti kokonaisuutta. Myös fariinisokerin herkullisuutta on havaittavissa.

Tuoksu: Tuoksu on tuoreen hedelmäinen, hiivamainen ja mausteinen sekä kevyen kukkamainen. Lisäksi siinä on havaittavissa hentoa sitruksisuutta.



Ulkonäkö ja koostumus: Olut on keskitäyteläinen ja pirteän hapokas. Sillä on kullankeltainen väritys ja vaalea, kermainen vaahtokukka. Se on raikas ja helposti nautittava.

Loppukommentit: Biére Blonde yllätti minua täysin ja se sopi omaan makuuni täydellisesti. Se on oiva kumppani esimerkiksi vaalean kalan seuraksi. Se on ryhdikäs ja pirteä olut jota tulee varmasti ostettua uudelleen.

Arvio: 90/100

BrewDog Cocoa Psycho

BrewDog Cocoa Psycho

Panimo: BrewDog
Alkuperämaa: Skotlanti

Tyyli: Imperial Stout
Käymistapa: Pintahiivaolut
Alkoholi: 10,0 %

IBU-arvo: 85

Maltaat: Extra Pale, Wheat, Dark Crystal, Smoked, Black, Roasted Barley
Humalat: Cascade

Maku: Maku on todella intensiivinen ja tumma. Siinä maistuvat paahtuneet maltaat, tumma suklaa, kahvi sekä kaakao. Alkoholi lämmittää, mutta häviää taustalle. Myös kevyttä humalointia on havaittavissa.

Tuoksu: Tuoksu on erittäin voimakasarominen. Siitä löytyy vaniljaa, lakritsia, kaakaota, suklaata sekä paahteisen kahvin aromeita.

Ulkonäkö ja koostumus: Oluella on öljyinen ja keskihiilihapokas suutuntuma. Se on keskitäyteläinen ja sillä on ruskeanmusta väritys. Sitä koristaa tumman beige, keskiverto vaahtokukka.

Loppukommentit: Cocoa Psycho on vahva, hyvä olut. Siitä löytyy makua ja olemusta. Nimeään myöten hyvin mietitty kokonaisuus. Se sopii erityisen hyvin jälkiruokien seuraksi. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan.

Arvio: 89/100

10.3.2016

Westmalle Dubbel

Westmalle Dubbel

Panimo: Brouwerij der Trappisten van Westmalle
Alkuperämaa: Belgia

Tyyli: Dubbel
Käymistapa: Pintahiivaolut
Alkoholi: 7,0 %

Maku: Westmalle Dubbel on makean karamellimaltainen, tumman hedelmäinen sekä yrttisen mausteinen. Sillä on kuiva jälkimaku ja se on miedosti katkera.

Tuoksu: Tuoksu on tumman hedelmäinen, hennosti baanaaninen, makean toffeinen sekä yrttisen maltainen.

Ulkonäkö ja koostumus: Sillä on punaruskea väri sekä kermainen ja muhkea, beigenvärinen vaahtokukka. Se on lisäksi keskitäyteläinen ja sillä on keskihiilihappoinen suutuntuma.

Loppukommentit: Aivan upea trappist- olut joka sopii myös hinnaltaan jokaisen lompakolle. Dubbel- tyylisten oluiden ehdotonta eliittiä. Kuuluu genressään yksiin ehdottomiin suosikkeihini. Tämä on toinen Westmallen kaupallisista, levikissä olevista oluista (toinen on Westmalle Tripel). Kolmas "Westmalle Extra" on tarkoitettu ainoastaan munkeille sekä luostarissa vieraileville asiakkaille.

Arvio: 93/100

Brooklyn Scorcher IPA

Brooklyn Scorcher IPA

Panimo: Brooklyn Brewery
Alkuperämaa: USA

Tyyli: Session IPA
Käymistapa: Pintahiivaolut
Alkoholi: 4,5 %

Kantavierre: 10,5 °P

Tarjoilulämpötila: 5-8 °C

Maltaat: British Pale, Caramel Malt
Humalat: Pilgrim, Cascade, Willamette, Bravo, Amarillo

Erityispiirre: Scorcher IPA:n humaloinnissa on käytetty humalalajike 366 jota ei ole vielä nimetty lainkaan.



Maku: Scorcher IPA on maultaan tuoreen hedelmäinen, kirpeän sitruksinen sekä pehmeän havumainen. Sillä on runsas ja raikas aromi joka muuttuu loppua kohden katkeraksi.

Tuoksu: Oluen tuoksu on hyvin mielenkiintoinen ja värikäs. Siinä raikkaan sitruksinen ja hedelmäisen maltainen tuoksu sekoittuvat ruohomaisiin ja kukkaisiin aromeihin.

Ulkonäkö ja koostumus: Sen suutuntuma on keskitäyteläinen ja lopussa hieman kevyt ja vetinen. Väriltään se on oranssinkeltainen ja sillä on niukka, pitsimäinen vaahtokukka.

Loppukommentit: Tämän vain Norjassa ja Suomessa myytävän session IPA:n tekee erittäin mielenkiintoiseksi humalalajike 366 joka antaa oluelle miellyttvän makumaailman. Se on riittävän monipuolinen, mutta voimakkaammalla humaloinnilla ja korkeammalla alkoholipitoisuudella siitä olisi kehittynyt todennäköisesti vielä parempi olut. Lisättäköön vielä, että sen tuoksu on makuaan parempi.

Arvio: 70/100

9.3.2016

Kasteel Tripel

Kasteel Tripel

Panimo: Brouwerij Van Honsebrouck
Alkuperämaa: Belgia

Tyyli: Tripel
Käymistapa: Pintahiivaolut
Alkoholi: 11,0 %

Tarjoilulämpötila: 9 °C

Maku: Kasteel Tripel on makean maltainen ja hedelmäinen. Siinä belgihiiva ja mausteisuus kohtaavat humalan katkeran aromin. Myös alkoholin poltetta esiintyy maussa.

Tuoksu: Sen mausteista ja maltaista tuoksua täydentää hennon kukkamainen, raikkaan sitruksinen ja troopisen hedelmäinen aromi.

Ulkonäkö ja koostumus: Se on täyteläinen olut jolla on keskihiilihappoinen ja lämmittävä suutuntuma. Sen oranssinkeltaista väriä koristaa vaalea, kermainen vaahtokukka.

Loppukommentit: Se on hyvä olut, mutta todella laadukkaassa genressään, se ei sijoitu aivan kirkkaimpaan kärkeen. Siinä on moni asia kohdillaan ja se edustaa kunniakkaasti oman panimonsa laadukasta tuoterepertuaaria. Jälleen yksi belgialaisen oluen panemisen taidonnäyte.

Arvio: 83/100

Caledonian / Newcastle British Session India Pale Ale

British Session India Pale Ale

Panimo: Caledonian / Newcastle 
Alkuperämaa: Skotlanti

Tyyli: Session IPA
Käymistapa: Pintahiivaolut
Alkoholi: 5,1 %

Maku: Olut on leipämäisen maltainen, hiivamainen ja pirteän hedelmäinen (lähinnä omenainen). Se on myös hieman sitruksinen, kevyesti makea sekä miedosti katkera.

Tuoksu: Tuoksu on aromikas ja miellyttävä. Se on kukkainen, kirpeän sitruksinen ja tuoreen hedelmäinen. Lisäksi ruohoisen humalainen aromi puskee esille.

Ulkonäkö ja koostumus: Olut on keskitäyteläinen. Sillä on keskihiilihapokas ja kuiva suutuntuma. Se on meripihkan värinen ja sitä koristaa vaalea, pitsimäinen vaahtokukka.

Loppukommentit: IPA:ksi hyvin mieto. Ei aiheuta minkäänlaisia riemunpurkauksia. Raikas olemus parantaa muuten hivenen tylsää kokonaisuutta. Se sopii parhaiten kesäjuomaksi tai mietojen juustojen seuraksi.

Arvio: 57/100

8.3.2016

Kasteel Rouge

Kasteel Rouge

Panimo: Brouwerij Van Honsebrouck
Alkuperämaa: Belgia

Tyyli: Fruit Beer
Käymistapa: Pintahiivaolut
Alkoholi: 8,0 %

Kantavierre: 18,1 °P
Katkeroaineet: 8,2 EBU
Väri: 62,4 EBC

Tarjoilulämpötila: 6 °C

Erityispiirre: Oluen ainutlaatuinen maku on luotu sekoittamalla Kasteel Donker olutta kirsikkaliköörin kanssa.

Maku: Kasteel Rouge on erittäin makea ja hieman liköörimäinen. Siinä on voimakas kirsikan aromi joka hallitsee makua. Se on lisäksi tumman hedelmäinen, miedosti rusinainen ja karamellimaltainen.

Tuoksu: Tuoksu on happaman kirsikkainen ja tumman hedelmäinen. Se on myös makean karamellimaltainen ja hennosti mausteinen (lähinnä pippurinen). Kevyen sitruksinen vivahteikkuus antaa mukavaa kirpeyttä muuten kovin makealle tuoksulle.

Ulkonäkö ja koostumus: Rouge on keskitäyteläinen. Sillä on keskihiilihappoinen ja hieman öljymäinen suutuntuma. Väriltään se on lähes punamusta ja sillä on pinkki, melko niukka vaahtokukka.

Loppukommentit: Hieno olut joka jakaa varmasti mielipiteitä. Toisille se voi olla liian makea ja toisille taas lähes täydellinen hedelmäolut. Itse pidän tästä oluesta kuten myös kaikista muista tämän upean perheyhtiön (perustettu jo vuonna 1900) tuotoksista.

Arvio: 89/100

Suomenlinnan 1905 Pils

Suomenlinnan 1905 Pils

Panimo: Suomenlinnan Panimo
Alkuperämaa: Suomi

Tyyli: Pils (Pilsener)
Käymistapa: Pohjahiivaolut
Alkoholi: 6,0 %

Maku: 1905 Pils on maultaan selkeä ja ytimekäs. Se on maltainen, viljainen ja jyvämäinen sekä hivenen ruohomainen ja yrttinen. Sillä on myös miedosti katkera jälkimaku.

Tuoksu: Tuoksu on melko yksinkertainen ja voimakas. Siinä on ruohoisuutta ja heinämäisyyttä, kevyttä humalointia sekä pehmeää maltaisuutta.

Ulkonäkö ja koostumus: Olut on keskitäyteläinen ja sillä on keskihiilihappoinen suutuntuma. Ulkonäöltään se on kirkas ja läpinäkyvä. Väriltään se on kullankeltainen ja sillä on vaalea, samettinen vaahtokukka.

Loppukommentit: 1905 Pils on kohtalainen ja melko toimiva perus pilsener. Se sopii hyvin ruokajuomaksi, mutta suuremmaksi nautinnoksi siitä ei valitettavasti ole. Genressään se sijoittuu alempaa keskikastiin.

Arvio: 58/100

7.3.2016

Fuller's Oliver's Island

Oliver's Island

Panimo: Fuller's
Alkuperämaa: Englanti

Tyyli: Golden Ale
Käymistapa: Pintahiivaolut
Alkoholi: 4,5%

Maku: Oliver's Island on maltainen, keksimäinen ja miedosti humaloitu. Greipin ja appelsiinin aromit tuovat raikkautta ja kirpeyttä sen makuun.

Tuoksu: Tuoksultaan se on kukkainen, sitruksinen ja hiivamainen. Maltaisuus esiintyy edukseen, mutta humalan aromikkuus katoaa lähes kaiken muun alle.

Ulkonäkö ja koostumus: Koostumus on keveä ja hieman utuinen. Suutuntuma on kevyesti hiilihappoinen ja vetinen. Oluella on oranssinkellertävä väri sekä vaalea, niukka vaahtokukka.


Loppukommentit: Fuller'sin panimon tuotteeksi se on selkeä pettymys. Olueksi aivan liian mieto ja vetinen. Ei missään nimessä tarjoa rahoille sitä vastinetta, mitä siltä ennakkoon voisi odottaa.

Arvio: 59/100

Hitachino Nest Espresso Stout

Hitachino Nest Espresso Stout

Panimo: Kiuchi Brewery (Hitachino)
Alkuperämaa: Japani

Tyyli: Stout
Käymistapa: Pintahiivaolut
Alkoholi: 7,0 %

Kantavierre: 17,8 °P
Väri: 275 EBC
Katkeroaineet: 42 EBU

Maku: Maku on paahteinen, tumman hedelmäinen ja vahvasti espressomainen. Se on samalla lievästi makean karamellimainen ja suklainen. Voimakas humalointi lähes peittyy muuten raskaiden makujen alle.

Tuoksu: Kahvimainen, kaakaomainen ja tumman hedelmäinen aromi hallitsevat tuoksua. Viekas vanilja tasapainottaa herkullisuudellaan muuten hyvin tumman aromin.

Ulkonäkö ja koostumus: Oluen koostumus on samea ja täyteläinen sekä sillä on kevyen hiilihappoinen suutuntuma. Sillä on yön musta väri ja beigen värinen, kermainen vaahtokukka. 

Loppukommentit: Espresso Stout on tyylikäs, rohkea ja hyvin aromirikas olut. Tyylilajinsa kärkipäähän sijoittuva tuotos. Kahvinystäväville ohittamaton ja erilainen makukokemus.

Arvio: 88/100

4.3.2016

Kasteel Blond

Kasteel Blond

Panimo: Brouwerij Van Honsebrouck
Alkuperämaa: Belgia

Tyyli: Belgityylinen ale
Käymistapa: Pintahiivaolut
Alkoholi: 7,0 %

Tarjoilulämpötila: 6 °C

Maku: Kasteel Blond on makean maltainen ja kevyen hedelmäinen (erityisesti banaaninen). Se on lisäksi hunajainen, kevyen sitruksinen ja miedosti humaloitu.

Tuoksu: Tuoksu on banaaninen, maltainen, hiivamainen ja miedosti mausteinen. Siinä on myös häivähdys sitrusta ja vaniljaa.

Ulkonäkö ja koostumus: Olut on keskitäyteläinen ja keskihiilihappoinen. Sillä on kultainen väri ja pitsimäinen, vaalea vaahtokukka. Koostumus on selkeä ja helposti nautittava.

Loppukommentit: Todella nautinnollinen olut. Huippulaatuinen ja mahtava-arominen. Belgialaisten oluiden ehdotonta aatelia. Oma suosikkini Kasteel panimon oluista.

Arvio: 94/100

Gaedingur Tumi Humall IPA

Tumi Humall IPA

Panimo: Gæðingur Brugghús
Alkuperämaa: Islanti

Tyyli: India Pale Ale (IPA)
Käymistapa: Pintahiivaolut
Alkoholi: 6,5 %

Maku: Maku on karvas ja vahvasti humaloitu, trooppisen hedelmäinen ja sitruksinen. Olut on myös kevyen maltainen ja sillä on katkera pitkä jälkimaku.

Tuoksu: Tuoksu on pirteän sitruksinen, lumoavan kukkamainen ja trooppisen hedelmäinen. Siitä löytyy lisäksi maltaista jyvämäisyyttä, havumaisuuta sekä voimakasta humalan aromia.

Ulkonäkö ja koostumus: Olut on keskitäyteläinen ja sillä on kevyt ja keskihiilihappoinen suutuntuma. Väriltään se on auringonlaskun oranssi ja sitä koristaa vaalea kermainen vaahtokukka.

Loppukommentit: Hyvin valmistettu ja loppuun asti mietitty IPA. Maut, tuoksut ja rakenne toimivat loistavasti yhteen. Sitä tekee vain mieli lisää. Voiko oluelta enempää vaatia?

Arvio: 90/100

Nikolai Sinebrychoff Brewmasters Collection India Pale Ale

Brewmasters Collection India Pale Ale

Panimo: Sinebrychoff
Alkuperämaa: Suomi

Tyyli: Session IPA
Käymistapa: Pintahiivaolut
Alkoholi: 4,6 %

Maku: Olut on hieman makea, hivenen sitruksinen (appelsiinimainen) sekä havumainen. Siinä on viljamaista vivahdetta ja sillä on melko katkera humalan jälkimaku.

Tuoksu: Tuoksu on sitrusmaisen ruohoinen, kevyesti karamellimaltainen sekä kohtalaisesti humaloitu.

Ulkonäkö ja koostumus: Olut on keskitäyteläinen ja sillä on keskihiilihappoinen ja melko vetinen suutuntuma. Se on väriltään oranssinpunertava ja sillä on pitsimäinen, vaalea vaahtokukka.

Loppukommentit: Kyseinen olut ei säväyttänyt millään asteella. Se on valitettavan kevyt ja melko mauton IPA:ksi. Selkeä pettymys.

Arvio: 44/100

3.3.2016

Hitachino Nest Dai Dai IPA

Dai Dai IPA

Panimo: Kiuchi Brewery (Hitachino)
Alkuperämaa: Japani

Tyyli: India Pale Ale (IPA)
Käymistapa: Pintahiivaolut
Alkoholi: 6,2 %

Maku: Maku on maltainen, mausteinen ja yrttinen. Siinä on sitrusmaista humalaa ja se on miedosti katkera. Mandariinin ja appelsiinin aromit tuovat oluelle mukavasti pirteyttä ja hivenen makeutta.

Tuoksu: Olut tuoksuu kesäiseltä. Siinä on kukkamaista, mausteista, sitruksista ja ruohomaista eloisuutta. Lisäksi lusikallinen makeaa karamellisuutta kompensoi tuoksua.

Ulkonäkö ja koostumus: Olut on keskitäyteläinen ja miedosti hiilihappoinen. Se on meripihkan värinen ja sillä on vaalea, lähes mitätön vaahtokukka. Sillä on samea ja hieman vesimäinen koostumus.

Loppukommentit: Dai Dai ei ole tyypillinen IPA. Se on erittäin miedon makuinen ja melko kevyesti humaloitu. Sitä voisi karrikoiden kuvailla jopa alkoholilla varustetuksi limonaadiksi. Keskinkertainen olut.

Arvio: 68/100

2.3.2016

Trappistes Rochefort 6

Trappistes Rochefort 6

Panimo: Abbaye Notre-Dame de Saint-Rémy
Alkuperämaa: Belgia

Tyyli: Belgityylinen vahva ale
Käymistapa: Pintahiivaolut
Alkoholi: 7,5 %

Kantavierre: 16.5 °P

Erityispiirre: Trappistes Rochefort 6 on panimonsa vanhin ja samalla myös harvinaisin olut.

Maku: Olut on makea, hieman katkera ja sillä on vahvan maltainen maku. Siitä erottuu luumuinen, toffeinen ja siirappimainen aromi. Samalla se on myös hedelmäinen ja rusinainen.

Tuoksu: Tuoksu on tumman hedelmäinen, makean karamellimainen sekä hivenen yrttinen.



Ulkonäkö ja koostumus: Olut on keskitäyteläinen ja sillä on melko matala hiilihappoisuus. Se on mahongin värinen sekä sillä on vaalea, pitsimäinen vaahtokukka. Tyypillistä on, että lasin pohjalta löytyy hieman hiivaa.

Loppukommentit: Rochefort 6 on maukas, sopivan täyteläinen ja hieno olut. Se on huolella ja rakkaudella valmistettu. Luostarioluet ovat aina huippuluokkaisia ja niihin ei oikeastaan koskaan joudu pettymään, ei tälläkään kertaa.

Arvio: 91/100

Thornbridge Chiron

Thornbridge Chiron

Panimo: Thornbridge Brewery
Alkuperämaa: Englanti

Tyyli: American Pale Ale
Käymistapa: Pintahiivaolut
Alkoholi: 5,0 %

Kantavierre: 12,7 °P
Väri: 14 EBC
Katkeroaineet: 36 EBU

Maku: Olut on melko voimakkaasti humaloitu ja sitruksinen. Sitruksisuus tuo makuun tietynlaista kirpeyttä. Siinä maistuvat myös trooppiset hedelmät (lähinnä aprikoosi ja mandariini), mieto maltaisuus sekä keksimäisyys. Jälkimaku on melko katkera.

Tuoksu: Tuoksultaan olut on sitrushedelmäinen, maltainen, havumainen ja ehkä hivenen viljainen ja jyvämäinen.

Ulkonäkö ja koostumus: Chiron on keskitäyteläinen, hieman samea, oranssinkeltainen ja voimakkaalla runsaalla vaahdolla varustettu APA. Lisäksi sillä on keskihiilihappoinen ja hivenen kuiva suutuntuma.

Loppukommentit: Ehdottomasti tyylilajinsa parhaimmistoon lukeutuva tuotos. Chironista tuli kertaheitolla yksiä Thornbridgen panimon suosikkioluitani.

Arvio: 86/100

Gaedingur Stout

Gæðingur Stout

Panimo: Gæðingur Brugghús
Alkuperämaa: Islanti

Tyyli: Stout
Käymistapa: Pintahiivaolut
Alkoholi: 5,6 %

Maku: Gaedingur Stout on kevyt ja tasapainoinen. Paahdettu mallas, kahvimaisuus, suklaisuus sekä kaakaomaisuus hallitsevat makua. Olut on miedosti katkera ja siinä on vivahteita lakritsista ja makeasta karamellista.

Tuoksu: Tuoksu on hyvin tumma paahteinen ja kahvimainen. Makeutta tuoksuun tuovat suklaa, kaakao ja ripaus lakrtisia.

Ulkonäkö ja koostumus: Olut on suodattamaton ja keskitäyteläinen. Sillä on keskihiilihappoinen suutuntuma, mustan punertava väri sekä beigen värinen hienostunut vaahtokukka.

Loppukommentit: Tämä on mainio ja kevyt stout. Se on toimiva, raikas ja helposti juotava. Ehdottomasti kokeilemisen arvoinen. Kyseinen olut on hyvä esimerkki lukuisista mainioista islantilaisoluista.

Arvio: 85/100

1.3.2016

Pauwel Kwak

Pauwel Kwak

Panimo: Brouwerij Bosteels
Alkuperämaa: Belgia

Tyyli: Belgityylinen vahva ale
Käymistapa: Pintahiivaolut
Alkoholi: 8,4 %

Tarjoilulämpötila: 5-6 °C

Maku: Kwak on tasapainoinen sekä makean toffeinen ja karamellimainen olut. Maltaisuus erottuu mukavasti ja tumman heldelmäiset sekä rusinaiset aromit täydentävät makua. Alkoholia ei juuri huomaa.

Tuoksu: Oluen tuoksu on miellyttävä. Kaikki aromit ovat hyvässä tasapainossa keskenään. Hedelmäinen ja toffeinen makea aromi sekoittuvat maltaiseen ja mausteiseen tuoksuun. Humalaa ei juuri erota.



Ulkonäkö ja koostumus: Oluella on punertavan meripihkainen väri ja kermainen, kevyt vaahtokukka. Se on täyteläinen, lähes läpinäkyvä ja voimakkaan hiilihappoinen.

Loppukommentit: Kwak on huippuolut. Se on tarkoitettu tarjoiltavaksi heidän omasta, upeasta ja viilennetystä "koeputkilasistaan". Lasi korostaa hienosti oluen makua ja tuoksua (tai niin ainakin tahdon uskoa). Suosittelen lämpimästi kokeilemaan.

Arvio: 87/100

Borg Brugghús Snorri Nr.10

Snorri Nr. 10

Panimo: Borg Brugghús
Alkuperämaa: Islanti

Tyyli: Aromatisoitu olut
Käymistapa: Pintahiivaolut
Alkoholi: 5,3 %

Kantavierre: 12 °P
Väri: 10 EBC
Katkeroaineet: 20 EBU

Maku: Maku on sitruksinen, yrttisen mausteinen ja kevyesti humaloitu. Lisäksi se on viljainen ja jyvämäinen sekä miedosti maltainen.

Tuoksu: Oluen aromikirjo on melko vivahteikas ja monipuolinen. Siinä esiintyy mausteisuutta, pippurisuutta, sitrusmaisuutta sekä heinämäisyyttä. Sitä voisi kuvailla jopa aasialaishenkiseksi.


Ulkonäkö ja koostumus: Snorri Nr. 10 on keskitäyteläinen. Se on koostumukseltaan miedosti samea, mutta samalla kuitenkin eloisa ja virkistävä. Sillä on valkoinen erittäin niukka vaahtokukka sekä oranssinkeltainen kuultava väri. Lisäksi se on kevyesti hiilihappoinen.

Loppukommentit: Olut on jäänyt jotenkin ajatuksentasolle. Itse toteutus on kohtalainen, mutta makumaailma ei säväytä ainakaan itseäni millään tavalla. Itse pidän kovasti islantilaisista oluista ja siksi pettymys tämän oluen kohdalla oli suuri.

Arvio: 66/100